Kuukausi

Täällä sitä nyt ollaan kuukausi asusteltu. Menneisiin neljään viikkoon on mahtunu aika paljon kaikkea. Uusia paikkoja, uusia tapoja. Väärinkäsityksiä, kielimuureja, turhautumista, ikävää ja itkua. Onnea ja iloa, ihania uusia ihmisiä ja mahtavia hetkiä. 

On nähty Bolognaa ja Cesenaa, käyty merellä pariin kertaan, syöty jäätelöä ja pastaa ja pitsaa ja piadinoja ja muuta hyvää. Tapeltu lasten kanssa, opittu uusia sanoja puolin ja toisin. Ekat pari viikkoa meni hirmu nopeesti ja siitä seuraavat pari viikkoa mun tunteet on menny yhtä vuoristorataa koko ajan. Hetkeäkään en oo katunu tänne tulemista, mutta ikävä omaa kotia, perhettä ja kavereita kohtaan on välillä tosi suuri. Vaikka kuukausi ei oo pitkä aika olla erossa, niin tieto siitä ettei pysty näkemään ketään vaikka haluais, tuntuu välillä aika musertavalta. Ikävöin ihan sellasia arkisia asioita että voi vaan soittaa parhaalle kaverille tai siskolle ja mennä kylään, tehdä ruokaa tai höpötellä keskenään. Tai päivän päätteeks laittaa takkaan tulet ja linnottautua omaan kotiin, omaan sänkyyn lukemaan. Herätä aamulla ja juoda kahvia omassa keittiössä tai istua pihalla ja lämmittää saunaa. Tällä hetkellä musta kuitenki tuntuu, että tänne lähteminen on ollu paras päätös mitä oon ehkä koskaan tehny. Näinä viikkoina on ollu niin monia hetkiä joina oon ollu ihan vaan yksinkertasesti onnellinen. Piste. Tää tunne on itelle sellanen jota en oo näin vahvasti kokenu aikoihin. Tunne siitä, että kaikki on hyvin, ja jos ei oo niin kaikki kyllä järjestyy. Vaikka tää on välillä tosi raskasta niin mulla on suurimman osan ajasta hirmu hyvä olla täällä. Tää vaan taitaa ottaa aikansa et tottuu. Ehdin asua Suomessa jo kolme vuotta yksin ja nyt yhtäkkiä asun perheessä jossa on kaks pientä lasta jotka huutaa ja itkee ja on täynnä energiaa koko ajan, mikä tarkottaa tietysti sitä että välillä on tosi vaikee löytää omaa rauhaa. Niin yksinäinen ku sitä on joskus olluki omassa kodissaan niin näköjään sitä osaa nyt kaivatakin. Hiljaisuutta ja sitä että saa olla yksin. Onni on kuitenki se että tää perhe on tosi mukava ja vähän kerrallaan alan tuntea itteni ihan kotoisaks täällä.

Päässä on kamalasti ajatuksia koko ajan ja voisin kirjottaa kaikesta tästä tunteja ja tunteja mutta ihan näin yhteenvetona voin todeta että kuluneesta kuukaudesta päällimmäisenä tulee mieleen hyvän olon tunne. Kaikki on hyvin vaikka välillä itkettää! 

Eilen varasin myös lentoliput jouluksi kotiin, eli pääsen yli viikoksi Suomeen ens kuussa. Ihana päästä näkemään perhettä ja kavereita edes kerran tän vuoden aikana. Nyt kuitenki jatkan rauhallista sunnuntaita leffan parissa ja otan vaan ihan rennosti. Ois vielä takka ja sauna...

Ekat kolme kuvaa on Cesenan reissulta Maritan kanssa

Alen ja Annan kans telkkua viltin alla :-)

Tämä ja seuraavat neljä kuvaa on reissulta merelle Maritan, Andrean ja Ginnyn kanssa. (Andrea ja Ginny on Maritan host-perhettä)

Piadina!

Alen ja Annan kanssa taiteilua

Parvekekahvit

Viime sunnuntai

Tänään puistossa

Tää viimenen kuva on puistosta jossa käydään lasten kanssa, noi kiviportaat nousee pienelle kukkulalle jonka takana on lasten leikkipaikka ja tuolla portailla käyn usein yksin istuskeleen kävelyn päätteeksi, kuten tänäänki.