Time just flying by and I'm loving my life

Ekaa kertaa jääny vähän pidempi väli tähän kirjotteluun, viimeksi sunnuntailta näkyy olevan teksti. Tää viikko ja muutenki aika täällä vaan kuluu niin nopeesti ettei ehi tajuta, tuntuu et eilen oli maanantai ja nyt on jo perjantai. Koko ajan tapahtuu jotain ja on menossa jonneki. 

Maanantaina Maritan kans tavattiin keskustassa Martina (se italialainen tyttö jonka kanssa seikkailtiin lauantaina Bolognasta kotiin). Näin eka Martinan matkalla aukiolle ja Maritaa ootellessa käveleskeltiin ja juteltiin, sit käytii yhessä kahvilla yhessä kirjakauppa/kahvilassa ja Maritan pitiki siitä lähtee sit salille. Jäätiin Martinan kans viel kierteleen keskustassa ja se näytti mulle mistä löytää ainaki joitain pokkareita englannin kielellä, jee!

Tiistai tais olla eka päivä täällä ku olin aamupäivän ja päivän vaan kotona siihen asti et piti hakee lapset. Ihan tosissaan siis ensimmäinen kerta ku en oo koko päivänä käyny missää vaa ihan rauhassa hengannu ja oleskellu. Skypettelin kotiin päin äitin ja iskän kans <3

Keskiviikkona meillä oliki sit taas italian kurssille meno aamulla, menin Laran pyörällä ja meinasin eksyä matkalle.. Kurssilla meillä oli vierailija joka oli mukana jossain kansainvälisessä proggiksessa (La Cucina Digitale Europa), jossa on mukana Italian lisäksi muun muassa myös Suomi, Espanja ja Saksa. Meidän tarkotus oli siis oppia italiaa kokkauksen avulla; käytännössä se tarkotti sitä että kaks meidän ryhmästä valittiin kokeiksi ja ne meni luokan eteen kokkaamaan aterian. Ohjeet tuli nauhalta italiaksi ja niiden pohjalta piti osata toimia. Ihan hauskaa ja parituntinen meni nopeesti mut meille sivustaseuraajille oli aika hyödytöntä varsinki ku ei ymmärtäny paljon mitään koska tietenkään melkein mitään ei käännetty englanniksi.

Eilen me lähettiin aamusta Maritan kans bussilla Cesenaan pariksi tunniksi. Oli aivan ihana ilma, auringossa noin 25 astetta lämmintä ja Cesena oli tosi mukavan olonen pikku kaupunki. Ensimmäisenä ku saavuttiin perille ja oltiin kävelty ehkä kymmenisen minuuttia yrittäen hahmottaa missä päin on mitäki, meän takaa tuli yhtäkkiä nainen joka kysy ollaanko me suomalaisia. Taas yks outo ja käsittämätön sattuma, mut oli tosi kivaa tavata sattumalta pienessä paikassa toinen suomalainen. Päivi asuu Ravennassa ja sen tytär opiskelee Cesenassa, vaihdettiin vähän yhteystietoja jos sen tytär vaikka haluaa tavata meitä ja saatiin myös Päivin numero ja kutsua Ravennaan! Reissu jäi ikävä kyllä vähän lyhkäseks koska oli pakko palata kotiin et ehin hakee lapset ajoissa koulusta. Neljältä siis suuntasin taas koululle ja koska oli niin hieno ilma, mentii lasten kanssa leikkipuistoon mikä on meän rutiini yleensäki jos ilma sallii. Matkalla puistoon törmättiin sattumalta Martinaan joka lähti meidän seuraksi. Eilinen meni lasten kanssa tosi ihanasti, se on outoa miten hyvin ne käyttäytyy ku ollaan ihan vaan kolmistaan ja meillä oli oikein kiva päivä. Mua hermostutti ilta jo valmiiksi ku tiesin et Lara tulee työillalliselta vasta yöllä ja Francesco oli yön Bolognassa, mutta ne oli illanki niin sievästi, ruoan jälkeen köllittiin söpösti vaan sohvalla ja katottiin telkkua. Sit Laran äiti tuli laittaan ne nukkumaan mikä tuntu ihan hyvältä idealta, oon kuitenki vielä niin uus ihminen niille et ois voinu olla liian outoa et oisin nyt jo nukuttamassa niitä yksin. Mut tällä kertaa nukkumaan menoki näytti mun mielestä menevän paremmin ku kertaakaan aiemmin. Hirveen hyvä mieli jäi itelle eilisestä, ja illan kruunas se ku sain meidän telkkarin säädettyä silleen et ohjelmat näkyy alkuperäsellä kielellä! Tekstityksiä ei saanu laitettua muuten ku italiaksi mutta ainaki voi englannin kielisiä ohjelmia kattoa silleen et ymmärtääki jotain, ja tosi hyödyllistä laittaa siihen sit samalla vaikka ne italian kielen tekstit pyörimään jos oppis samalla. 

Ja nyt, yhtäkkiä on taas perjantai enkä tajua mihin tää koko viikko on kadonnu. Ihana ilma, aamulla oltiin kurssilla ja käytiin sen jälkeen tyttöjen kans kahvilla ja Maritan kans vähän markkinoilla kierteleen. Nyt kahvinkeittoon ja partsille lukeen kirjaa ennen lasten hakemista. Hymyilyttää koko ajan :-)

Making new friends and getting into wrong trains

Eilen olin jo ekalla reissulla! Kovin kauas ei tarvinnu näin alkuun lähtee, lähettiin aamulla Maritan kanssa Francescon kyydillä kohti Bolognaa. Francesco käy siellä töissä joten sinne pääsee kätevästi käymään useemminkin. Bologna on vajaan 400 000 asukkaan yliopistokaupunki jonka keskustaa hallitsee muun muassa monen monet kirkot sekä muut historialliset rakennukset ja katetut jalkakäytävät. Paljon ei ehditty ekan kerran aikana edes nähdä mutta mukavalta ja kauniilta kaupungilta vaikutti. Porukkaa oli hieman enemmän mitä täällä Forlìssa...

Lähdettiin aamulla kasin maissa ajelemaan ja ysin maissa sit oltiin perillä. Meidän ensimmäinen pysähdys ku lähdettiin vaeltaan kohti keskustaa oli kyllä vaan, karkkikauppa. Löydettiin pieni karkkikauppa jossa oli irtokarkkeja ja muutamia Suomestakin tuttuja lakukarkkeja! Oltiin vähän innoissaan niistä. Aamupäivä meni aika lailla yrittäessä hahmottaa hieman missä ollaan ja miten päin, turistikartta apuna. Päivällä meän seuraan liitty myös Benitta joka on au pairina Bolognan lähistöllä n. 20 minuutin junamatkan päässä. Meillä oli tosi mukava päivä, välillä nauratti ajatella miten stereotyyppinen näky me oltiin, kolme suomalaista blondia.

Ajatuksena oli alunperin tulla joskus iltapäivästä pois mutta niinhän se vaan päivä hurahti hirmu nopeeta, tuli käveltyä se kymmenisen tuntia ympäri kaupunkia ja loppuillasta se tuntu myös jaloissa. Käytiin välillä vähän syömässä jotain ja kahvilla mut suurin osa päivästä oltiin tosiaan jalkeilla. Nähtävyyksien katselun ja katujen ihailun lisäksi me käytiin myös vähän shoppailemassa, mutta en ostanu ees mitään turhaa koska löysin ainoastaan tennarit ja samalla heitin vanhat roskiin (niistä meinas tulla jo varpaat ulos). Mukaan tarttu myös parit postikortit muistoksi.

Kotiin lähteminen ei sujunukaan lopulta sit ihan niinku oli suunniteltu. Oltiin lähdössä Bolognasta puoli ysin junalla ja löydettiin hyvissä ajoin (kiitos ystävällisen poliisisedän) juna-asemalle. Benitta pääsi heti omaan junaansa. Maritan kanssa ostettiin liput ja setvittiin ittemme oikealle laiturille ja pian siihen jo ajeliki juna. No mehän noustiin siihen junaan ja sitten istuttiin ja odotettiin... Noin 20-30 minuuttia eikä juna liikkunu mihinkään. Tässä vaiheessa alko jonki verran jo ihmetyttään ja kysyttiin sitten parilta tytöltä vierestä et onko se oikee juna ja ne sano et on ja olivat kuulemma menossa samoille suunnille. Vihdoin tovin odottelun jälkeen me lähdettiin liikkeelle, mutta kuunnellessani sitä kuulutusta (jossa sanotaan paikat mis juna pysähtyy) tajuan ettei siinä ollu yhtäkään tutun kuulosta paikkaa ja pian selviääki meille sekä muutamalle muulle että ollaan kaikki väärässä junassa. Se lähti vastakkaiseen suuntaan mihin meidän olis pitäny mennä. Edelleenkään en tajua miten se ei ollu oikea juna koska oltiin valotaulun mukaan ihan oikeella raiteella, ei mahdu mun ymmärrykseen. Mutta anyways, siinä sitten jäätiin Maritan ja kolmen italialaisen tytön kanssa pois seuraavalla pysäkillä ja eiku takas Bolognaan. Yks niistä tytöistä oli myös Forlìsta ja huippumukava tyyppi jonka kans sitten selvittiin yhessä turvallisesti kotiin. Ilman Martinan apua oltais varmaan oltu viel aamullaki Bolognassa, tai jossain ihan muualla! Pitkä päivä oli mut lopulta olin sit 12 maissa taas kotona ja täällä oli ruoka oottamassa <3

Reissupäivän jälkeen otin kunnon pitkät yöunet, ekaa kertaa täällä nukuin oikeesti pitkään; johonki puol 11 asti mut teki kyllä hyvää tollasen päivän jälkeen. Tänään tuli sitten käytyä keskustassa pariki kertaa pyörähtään, aamupäivällä eka perheen kanssa ja sit kotiin lounaalle ja sit menin vielä Maritan ja sen perheen kanssa uudestaan. Täällä on nyt lokakuun ajan jotkut festit menossa, joka sunnuntai joku keskustan kaduista on täynnä erilaista myytävää kuten taidetta, käsitöitä ja syötävää ja lisäksi on esim. aktiviteetteja lapsille. Oli kiva päivä ja musta on niin ihanaa että täällä koko ajan tapahtuu jotain. Samaan aikaan oli lisäksi myös Saffin aukiolla jotain taidenäyttelyn tapasta (ilmeisesti joku taidefestivaali) taiteilijoineen, paljon hienoja maalauksia ja kiinnostavia ihmisiä. Tähän on aivan hyvä päättää tämä viikko ja huomenna alkaaki arki ihan kunnolla ku oon ekaa kertaa päivän lasten kanssa kolmistaan, jänskää!

Muutama kuva Bolognasta:

Yks monista musisoijista joihin törmättiin päivän aikana, tää jäbä jakso tunteja soitella nuita kattiloita, vaihteli vaan välissä paikkaa. Keräs rahaa oikeisiin rumpuihin ja hyvin se soitti raasu.

Bologna tuntu olevan hyvin suureksi osaksi tällänen kelta-oranssi-punanen katukuvaltaan.

Katutaidetta

Seuraavat pari on perjantailta Saffin aukiolta, pulujenruokintareissulta:

Anna ja Ale

San Mercurialen torni

Lopuksi vielä muutama kuva tältä päivältä:

Kastanjoiden paahtamista, mahtava tuoksu!

"Take me home with you I'll be your friend"

Viikko!

Tämä päivä tiivistettynä: eka parituntinen italian kielikurssilla jonka opettaja ei puhu englantia, tunnin jälkeen kahville Maritan kans, foccacciaa ja pieniä söpöjä leivoksia, sen jälkeen tavattiin vielä Sophia keskustassa ja kierreltiin markkinoilla Piazza Saffi'lla, ostin ensimmäisen vaatteen ja kotona kokeiltuani sitä päälle se oli täydellinen. Sophia meni kotiin ja me jatkettiin vielä keskustassa kiertelyä, törmättiin Laraan ja mentiin uudestaan kahville. Sen jälkeen kävelin kotiin ja Augusta tuli, haettiin lapset ja mentiin keskustaan, lapset ruokki puluja vanhalla leivällä ja ite pelkäsin henkeni edestä (pulut on hirvittäviä mun mielestä). Lapset teki tuttavuutta muitten lasten kanssa ja Anna halaili jonkun random pikkutytön kans ja juoksenteli käsi kädessä. Tultiin kotiin ja kaikki räjähti käsiin taas, lapset oli... No, aika järkyttäviä. Kasin maissa Francescon tultua olin sen verran hermona ja poikki et hävisin melkein samantien omaan rauhaan punaviinilasillisen kanssa. Kello on nyt puoli kymmenen ja tekis mieli laittaa jo nukkumaan, perjantai-ilta ja kaikki! Höps, mutta huomenna Bolognaan, excited. Ei muuta koska ajatus ei juokse.

... E mi sto lentamente innamorando di te, Italia

Kohta, eli huomenna, on kulunu vasta viikko täällä ja musta tuntuu nyt jo että oon hiljalleen rakastumassa tähän kaupunkiin, ja Italiaan. Paljon on vielä uutta totuteltavaa ja opeteltavaa mutta tunnen itteni paljon vapautuneemmaksi ja rohkeemmaksi täällä. Samalla lailla täällä asiat voi mennä pieleen ja tuntua pelottavilta mutta jotenki tunnen itessäni selvän muutoksen ihmisenä. Tai että sellanen on ainaki tulossa. Ihan niinku ois saanu mahdollisuuden alottaa kaiken alusta ja löytää itsensä uudelleen. Vaikka Suomesta lähtiessäni olinki ihan onnellinen sielläki, niin luulen että tää vuosi tulee tekemään mulle ihan uskomattoman hyvää, antamaan energiaa uskomaan itteni ja yleensäki siihen että elämä voi olla ihanaa, mahtavaa ja kaunista.

Kauheeta koti-ikävää en oo vielä potenu mut eilen ensimmäisen kerran tuntu pahalle, ku selasin omaa Instagramin feediä ja tuli vastaan siskonpojan kuvia. Yhessä kuvassa se on mun luona keittiönpöydän ääressä ja muistan sen tietyn hetken niin hyvin. Se oli mun luona hoidossa ja me syötiin jotain ja muistan kuinka jostain ihan pienen pienestä asiasta se ilostu kauheesti ja mietin vaan mielessä miten pienet asiat lapsille riittää että ne on onnellisia. Aikuisten pitäis ottaa oppia. Kuitenki sen kuvan näkeminen ja sen hetken muistaminen sai aikaan piston sydämessä, ku tajusin kuinka paljosta jään paitsi vuodessa. Siskojen lapset ehtii kasvaa ihan hirveesti eikä niistä pienimmät enää edes muista mua vuoden päästä. Pitää yrittää skypetellä Suomeen päin mahdollisimman usein et ne näkis mua välillä edes tietokoneen ruudun kautta.

Kuvia on tullu otettua vasta tosi vähän, osittain tietty johtuen säistäki mut varsinki näin alkuun tosi vaikea keskittyä kuvaamiseen ku on niin paljon uutta nähtävää ja näitä maisemia vaan yrittää imeä itteensä ja hahmottaa tätä kaupunkia ja ympäristöä. Lisäsin tuonne blogin sivuun mun Instagramin koska sinne varmaan tulee useemmin kuvia laitettua ku tänne. Tässä kuitenki joitain ekoja onnistuneita otoksia:

Mun mielestä täällä on suurin osa taloista tosi kauniita ja niistä tekis mieli ottaa kaikista kuvia koko ajan..

 Tää vaaleansininen talo on meidän kadulta, melkein vastapäätä meidän taloa. 

Tää meidän alue on suureksi osaksi tällasta kerrostalolähiötä, ihanan vehreää ku kadut reunustettu puilla.

Tämän päivän lounas! Salaattia ja foccacciaa, vaihteeksi muutaki ku pastaa...

Vihdoinkin, aurinkoa

Eilisen aikana mun mieleen alko jo hiipua pieni epätoivo koska taas sato koko päivän vettä, kaatamalla. Haettiin Augustan kans lapset taas autolla koulusta (vaikka se on tossa about 2min kävelymatkan päässä) ja Augusta tuli meille ja kokkas lapsille joten mulla oli taas aika helppoa. Vaikkakin iltaa myöten Alessandro alko kiukuttelemaan oikeen urakalla ja tuntu et eilinen meni tosi huonosti koska se riehu koko ajan ja osotti mieltä kaikesta. Ärsytti vähän etten taaskaan päässy oleen lasten kans keskenään koska haluaisin nähä et saanko ne yksin tottelemaan mua, tuntuu et etenki Laran ja Francescon ollessa paikalla ne ei tee oikeen mitään kunnolla ja oikuttelee hirveesti. Lapset kaipaa niiltä hirveesti huomiota koska ne näkee vanhempiaan niin vähän, ja varsinki Larasta huomaa että se ei malta kunnolla käskyttää ja kieltää niitä koska sillä tekee itelläki pahaa et niillä on niin vähän aikaa keskenään. Toivon mukaan mun täällä oleminen sais ne vähän rauhottuun, ku täällä ois kuitenki koko ajan joku tuttu jolta saa sitä huomiota mutta joka myös asettaa rajoja. Se vaan on näin alkuun ainaki vielä tosi vaikeaa, kieltäminen ja kunnolla käyttäytymisen opettaminen koska ei oo yhteistä kieltä. Hyvä yrittää selittää nelivuotiaalle lapselle vieraalla kielellä että nyt pyydät anteeks pikkusiskolta, tai että toiselta ei saa ottaa kädestä ja että lelut ja leikit voi jakaa keskenään.

Illalla Lara tuli kotiin puoli kasin maissa ja me syötiin yhessä ja juteltiin taas hetken aikaa kahestaan. Sitten alkoki jo kohta taas lasten nukkumaanmeno -rumba. Yleensä puoli ysin aikaan niille aletaan vaihtaan yökkärit päälle ja lähteen hammaspesulle et ne ois ysin aikaan nukkumassa mut mitä nyt oon tähän mennessä nähny niin se venähtää aina tosi paljon myöhempään. Lara tai Francesco lukee niille illalla jonku sadun vielä samalla ku ne juo maitoa ja käsittääkseni ne pysyy siellä huoneessa siihen asti et ne nukahtaa, mikä saattaa helposti mennä kymmeneen asti.

Sillon kasin-ysin maissa eilen ei onneks enää satanu, ja oltiinki suunniteltu Maritan ja Sophian kanssa lähteä keskustaan yhteen baariin sellaseen opiskelijatapahtumaan. Lähin puoli kymmenen maissa käveleen keskustaan päin ja nähtiin Maritan kans Saffi'lla, siitä käveltiin ensin Sophian luo ja sitten yhessä perille. Se baari oli ihan kivan olonen, hämynen eikä liian fiini paikka ja alkuun oli tosi kivaa mut loppuillasta se oli niin täynnä että siellä tuskin pysty liikkumaan. Join yhen kaljan (joka muuten maistu viinalta....) ja olin niin väsyny että teki mieli lähtee kotiin jo ennen 12 mut jäin kuitenki vielä ettei ihan lyhyeks ois jääny ku ekaa kertaa lähti ulos, mut kävelin sit kuitenki yhen maissa kotiin. Oli jännä tulla ekaa kertaa tolleen yöllä tänne ku ei yhtään tiedä kuinka herkästi vaikkapa lapset nukkuu ja tuosta meidän ovesta kuuluu kauhee ryske ku sen laittaa lukkoon. Yritin olla tietty hullun hiljaa ja ilmeisesti onnistuin koska tänään ku kysyin Laralta niin ei se oo kuullu yhtään et oon tullu. Eipä tarvii ressata sit siitä myöhemminkään et pitäs tulla hullun aikasin.

Tänään onki sit ollu ekaa kertaa oikeesti ihan hyvä ilma, välissä jopa paistanu vähän aurinko ja täällä on joku vähän päälle 20 astetta lämmintä. Kävin käveleen mutkan kaupassa parin kilsan päässä shortsit-sukkikset -yhistelmällä ja ohut neule päällä ja itellä ku tuli hullun kuuma nii tuolla vaan tyypit vedättää takit päällä menemään. Täällä on nyt periaatteessa sellanen perus Suomen kesäilma mut ihmisillä muka kylmä. No, kukin tavallaan... Mutta oli ihanaa ekaa kertaa päästä ees vähän katteleen ympäristöä koska alko tuntua että tulee jo hulluks täällä neljän seinän sisällä. Ja täällä on ihanaa! Ihania taloja ja katuja ja puita ja kaikkea. Musta tuntuu että tuun tykästyyn tähän kaupunkiin ihan kunnolla kuhan tänne kunnolla kotiutuu. Hyvät fiilikset.

Nyt alan kyllä syömään vielä ennen ku Augusta tulee hakemaan, mennään silti hakeen lapset autolla koska aamulla sato vettä eikä lapsilla ilmeisesti oo tarpeeks vaatetta mukana. Jep, koska täällä on "kylmä".

Arrivederci!

Piovoso giorno numero tre

Tai jotain sinne päin.. elikkäs sadetta, sadetta, sadetta, jo kolmatta päivää putkeen. Tänään alko siis arki mullekin täällä, joten aamulla kuuntelin huoneestani ku Francesco lähti töihin ja Lara lasten kanssa koulun kautta töihin myös. Nousin ylös yheksän maissa ku kämppä oli hiljenny koska halusin herätä omassa rauhassa vaihteeksi. Tänäänkin olisin halunnu hirveesti lähtee tonne vaan kuljaileen ja katteleen paikkoja mut ei tuolla kovin kauaa jaksa huvikseen käveleskellä koska sataa ihan koko ajan, varsinki tänään ihan kaatamalla. Siispä en lähteny aamulla mihinkään vaan söin aamupalaa rauhassa ja laitoin vähän kämppää kuntoon ja hengailin vaan. Kahentoista maissa suuntasin sit rohkeasti tuonne ulos varusteena sateenvarjo ja salikamppeet ja lähdin suunnistaan keskustaan (kun olin ensin tarkistanu reitin google -mapsista ja sen jälkeen vielä toiselta auppari kaverilta Sophialta). Tästä meiltä tuohon keskustaan on tosi lyhyt matka, et kävellen parissakymmenessä minuutissa on jo Piazza Saffi Aureliolla, joka on niinku ton keskustan pääaukio. Aukion keskelle tulee Aurelio Saffin patsas ja tällä aukiolla on monia historiallisia rakennuksia mukaan lukien Abbey of San Mercuriale (ja sen hyvänä maamerkkinä toimiva kellotorni) joka on 1100-luvulla rakennettu kirkko.

Käytiin siis Maritan kanssa salilla tutustumassa ja osallistuttiin sellaseen ryhmäliikuntatuntiin joka kulkee nimellä G.A.G (ilmeisesti jalat-vatsa-selkä -jumppa?). Sali oli ihan ok olonen ja se tunti oli tosi hyvä, sai kunnolla hikoilla, varsinki ku täällä on nyt niin kosteaa ja lämmintä tää ilma muutenki. Sen tunnin veti sellanen mahtava isokokonen amerikkalainen mies, joka tuli ihan innoissaan jutteleen meille, koska tyttö joka meidät otti respassa vastaan oli sanonu meistä et "they speak perfect english"... Yeah right. No, ainaki paljon parempaa tietty ku suurin osa täällä. Anyways oli kaikinpuolin miellyttävä kokemus ja oli ihanaa käydä pitkästä aikaa jumpalla!

Jumpan jälkeen käytii vähän keskustassa kierteleen, aika silleen pikasesti koska A) mun piti olla neljältä takas kotona ja B) sitä vettä tuli edelleen. Syötiin pitsapalat ja etittiin Maritalle pipo ja sit lähinki jo käppäileen kotiin päin. Ja kyllä, vaikka olin tarkistanu sen reitin lähtiissä ainaki sata kertaa ja olin vielä kysyny apuaki ja osasin täysin ongelmitta perille, onnistuin silti eksymään takasin tullessa. Hyvä minä! Tässä vaiheessahan alko siis myös sataa ihan kaatamalla, kadut lainehti vettä. Jossain vaiheessa sit kävellessäni aloin vilkuilla ympärilleni ja mietin et kaikki näyttää oudolta eikä kadun nimetkään kuulosta edes etäisesti tutulta ja sateenvarjosta huolimatta olin jo aika lailla läpimärkä joka paikasta. Eipä siinä auttanu muu ku soittaa Laralle, häpeissäni siinä sit selitin puhelimeen että pieni ongelma ku en löydä enää kotiin ja pitäs olla jo siellä koska yks Alen&Annan lastenhoitaja oli neljältä tulossa hakeen mua kotoa et se näyttää missä niiden koulu/tarha on jotta osaan siis jatkossa ite hakea ne. Onneksi Lara ties missä oon ku sanoin lähellä olevan kaupan nimen ja eipä siinä sitten ku kaupan eteen kyyhöttelemään ja ootteleen (puoleksi tunniksi btw) että Augusta, eli se nanny tulee hakeen mut. Tunsin itteni ehkä typerimmäksi ihmiseksi koskaan. Augusta oli onneks tosi mukava ja ymmärtäväinen ja oh lucky me, puhu ihan siedettävää englantia! On ollu kuulemma ite lontoossa au pairina vaikkaki "hieman" vanhempana ku minä eli joskus nelikymppisenä. Ajeltiin tähän sit kotiin ja Augusta tuli tänne mun kans ja myöhemmin myös lasten mummo joten periaatteessa mun ei tarvinnu tehä paljoa mitään, hengailin vaa lasten kans ku ne teki ruokaa. Olga, eli se mummo eli nonna ei puhu ollenkaan englantia ja se nähtävästi käy täällä aika usein joten en tiiä kuinka suureksi ongelmaksi muodostuu sen kanssa kommunikointi jos jatkossa joudutaan viettää keskenään aikaa. Mukava mummeli kuitenki.

Illalla Laran tullessa kotiin olin ihan paniikissa ja häpeissäni siitä eksymis -episodista mutta Lara vaan naureskeli että "don't worry it's your first day".. Huh. Meillä oli muutenki jotenki ekaa kertaa sillee ihan aidosti mukavaa ja hauskaa sen kanssa, jotenki tuntu et molemmat vähän vapautu ku oltiin hetki kahestaan. Tästä illasta jäi hirmu hyvä fiilis. Musta tuntuu et mulla ois koko ajan niin paljon kerrottavaa ja kirjotettavaa ja haluais vaan ikuistaa jokaisen tunteen ja ajatuksen ja asian mutta kai mun täytyy ottaa huomioon ettei näitä mun romaaneja jaksa kukaan lukea!

Tämän päivän sana on ehdottomasti allora, tuntuu et sitä tungetaan joka paikkaan ja oon jo useamman kerran miettiny mitä se meinaa. Sanakirja.org antaa vastaukseks silloin/niimpä/siis/niin/joten. Hmm, täytyy alkaa tarkkaileen missä tilanteissa sitä varsinaisesti käytetään.

Nyt vaan painaa kyllä väsy päälle joten buona notte a tutti!

Finnish bread with ham, or is it jam?

Viime yönä nukuin taas, ihme kyllä, huippuhyvin. Toivon mukaan jatkossaki nukun täällä yhtä hyvin! Tosi outoa koska oon tottunu aina et nukahtamiseen menee se tunti-pari vähintään ja yhtäkkiä ku mut nostetaan sijoiltaan toiseen maahan elämään toista elämää outojen ihmisten kanssa, nukunki näin hyvin. Jotenki täällä tuntuu, et vaikka on paljon uusia ja turhauttaviaki asioita ja alkuun tää kaikki on hirmu vaikeeta ja uutta ja jännittävää, nii silti mun stressitaso on laskenu ihan minimiinsä. En huolehi mistään koska tuntuu että kaikki järjestyy; mitä en osaa tai tiedä niin voin kysyä ja mua neuvotaan ja opetetaan ja kerrotaan miten toimia. Yritän opetella siihen, että tyhmiä kysymyksiä ei oo olemassa; nuo täällä tajuaa et oon ihan uuden kulttuurin ja uusien tapojen keskellä joten voin kysyä ihan mitä vaan ilman että mua katotaan ku idioottia. Ihanan vapauttavaa ku kukaan ei oleta mun osaavan ja tajuavan kaikkea valmiiksi!

Siispä nukuin taas kunnon yöunet, ihan rauhassa kahestatoista yheksään asti aamulla ja keittiössä oltiinki just "aamupalalla" eli syömässä keksiä. Päätin tyytyä tällä kertaa pelkkään kahviin koska tiesin kuitenki et lounas syödään viimeistään yhden maissa. Ja tänään sain ekaa kertaa täällä lounaaksi jotain muutaki ku pastaa tomaattikastikkeessa! Nimittäin pastaa, tällä kertaa katkarapukastikkeessa (prawn eli niitä isompia ja shrimp eli pienempiä). Francescon mukaan siinä oli myös mustekalaa mutta ei siinä kyllä ollu ellei se ollu siis soseutettuna siihen kastikkeeseen, luulen et se vaan sekotti sanat "shrimp" ja "squid" keskenään. Mut se oli hyvää. Lounaan jälkeen Lara kaivo kaapista esille mun tuomat ruisleivät ja selitin et niihin kannattaa lyödä vaan voita päälle ja syödä niin. Lara ja Francesco molemmat tykkäs, samoin Anna mutta Ale ei, mutta Anna kuulemma kokeileeki ihan mitä vaan sille antaa. Iteki söin yhen mutta täällä tuo voi maistuu, no... oudolta? En tiiä eikö siinä ollu yhtään suolaa vai mitä siihen oli lyöty mut se oli todella mautonta ja siinä oli joku outo sivumaku.

Iltapäivällä lähdettiin käymään muutaman kilsan päässä sellasessa isossa kauppakeskuksessa koska siellä on ilmeisesti ainut supermarketti koko kaupungissa. Mun suuntavaiston tuntien mulla ei oo mitään hajua enää missä päin se oli, ja kauppareissun jälkeen ku nuo kävi näyttään mulle mitä tietä pitkin meen keskustaan, edelleenkään ei niin mitään hajua. Ehkä pieni aavistus mihin suuntaan lähtisin käveleen jos astus ulos. Mulla olikin tarkotus tänään käydä vähän käveleen ja tutkiin mutta tuolla on edelleen tosi kurja ilma, vettä tulee. Viimeistään illalla silti pakko käydä käveleen tuo reitti koska huomenna ollaan menossa Maritan kans tutustuun sinne salille joka on keskustassa ja ois ihan ok jos osais vaikka kävelläki sinne.. Haluttais vaan päästä hulluna liikkuun tonne et oppis nopeeta tän kaupungin mut ei tällasilla ilmoilla viitti tuolla ulkona huvikseen hillua, varsinki ku mun ainoat kengät on tennarit joista tulee vesi samantien läpi.

Asioita joita on jo näinki lyhyen ajan sisällä ehtiny kaipaamaan Suomesta, on ainaki suomalainen tv sekä sauna. Näinä sadepäivinä tuntuu ettei mulla oikeesti oo mitään tekemistä enkä jaksa lastenkaan kans koko ajan touhuta varsinki ku nyt on kuitenki mun vapaa-aikaa. Ois niin kiva välillä vaan läsähtää sohvalle ja katella telkkua mutta täällä kaikki on dubattu italiaksi. Periaatteessa mun työpäivät lasten kanssa on siis ma-pe aina kello neljästä eteenpäin siihen asti et ne alkaa nukkumaan eli 7-9 välillä. Periaatteessa, koska tietysti jos nuilla tulee muita menoja tai lapset on kipeenä tai nuo haluaa lähtee viikonloppuna käymään ulkona nii teen lisätunteja joista myös maksetaan sit erikseen. Saunassa ois myös ihana päästä käymään ku on tottunu saunomaan nii usein, siellä salilla eilen kerrottiin et on sauna mutta se maksaa 10 euroa per kerta! Vähän turhan kallista mun mielestä, mut ehkä sitä joskus voi hemmotella itteä. Myös ruokaa, omia kokkauksia on ikävä. Nyt vielä hirmu vaikee alkaa tekeen mitään ku ei tiiä mitä kaikkee täältä löytyy kaupoista saati missä ne kaupat on. Tällä hetkellä mua kyllästyttää niin tuo sade ja sisällä istuminen et toivoisin et ois vaan äkkiä jo huominen, aamupäivä vapaata ja talo itellä hetken aikaa. Oon asunu yksin nii kauan et tulee olemaan vaikeeta totutella siihen et koko ajan jakaaki kodin neljän muun ihmisen kanssa. Ei tässä mitään ongelmia sinänsä oo tullu vielä vastaan, mut helposti huomaa kaipaavansa sitä et saa olla ihan niinku haluaa, kuunnella musiikkia ja syödä millon huvittaa ja laulaa ja hillua vaikka alasti jos siltä tuntuu. Lisäksi varsinki Ale on alkanu hirveesti ravaamaan mun huoneessa ja se ihan koko ajan yrittää hakea mua joka paikkaan. Ei siinä siis mitään, kyllä ihan mielelläni leikin niitten kans muullonki ku "työajalla" mut sillon kuitenki ku mulla on vapaata nii toivois että lapsetki ymmärtäis sen. Onneks Lara ja Francesco aika hyvin kieltää sitä tulemasta mun huoneeseen jos mulla on ovi kii. Ja varmaan tää tästä tasottuu pikkuhiljaa kuhan kaikki totutaan uuteen arkeen ens viikolla. Ite en siis tosiaan halua olla tälle perheelle pelkkä työntekijä vaan ajan mukaan toivottavasti ihan osana perhettä, mut tarviin myös omaa aikaa ja yksityisyyttä.

Tänään puhuin myös puhelimessa Viberin kautta äitin ja isin kanssa! Ah ihana nykyaika ja langaton netti ku ei tarvii ressata kalliista puheluista Suomeen. Kaikille siis ketkä haluaa soitella tänne päin joskus tai mihin tahansa päin maailmaa ilmaseksi niin suosittelen tuota Viberiä. Se on siis puhelimeen ladattava sovellus jolla voi ilmaseks soittaa jos vain on netti käytössä, kuuluvuus ei tosiaankaan oo mikään paras ja vähän ylimäärästä kaikua ynnä muuta mut who cares, it's free!

Tämän päivän sana: basta! (=lopeta, jo riittää). Tätä tarvii nuiden lasten kanssa, paljon...
Ps. postauksen otsikko siis tulee siitä, kun Francesco ja Lara puhuu aika kehnoa englantia ja sen lisäksi et opetan lapsille englantia, opetan samalla myös niille, ja tänään (ei edes ekaa kertaa) meinas mennä sekasin hillot ja kinkut....

Ciao a tutti!

Elikkäs, tämän blogin aloitin nyt ihan vaan sitä  varten että mulla on joku paikka mihin saan itse purettua asioita ja myös jotta Suomeen jääneiden läheisten ois helpompi pysyä perillä mun elämästä täällä, kaikkea kun ei jaksa eikä yksinkertasesti ehdi jokaiselle erikseen kertomaan.

Niille jotka ei siis tiedä, tästä eteenpäin noin vuoden tuun viettämään pohjois Italiassa, kaupungissa nimeltä Forlì, tulin tänne au pairiksi Italialaiseen perheeseen. Tähän perheeseen kuuluu Lara ja Francesco eli äiti ja isä, sekä lapset Alessandro ja Anna. Perhe löys mut aupairworld -sivuston kautta, ne otti muhun yhteyttä noin kuukautta ennen ku tulin eli tää koko lähteminen oli aika extempore ja siksi tää onki tuntunu aika hullulta enkä ihan taida vielä käsittääkään että ihan oikeasti nyt oon täällä ja täällä todennäkösesti kuluu seuraava vuosi.

Perille saavuin siis eilen, olin pari päivää ennen Suomesta lähtöä Espoossa serkkujen luona ja kävin pitkästä aikaa Helsingissä, yritin ottaa vähän omaa aikaa ja miettiä tätä juttua rauhassa. Teki hyvää, ja se autto ettei tarvinnu suoraan lähtä Oulusta koska hyvästit oli aika rankkoja. Vielä tähän pariin päivään ei oo ehtiny mahtua järjetöntä ikävää kotiin ja kavereiden ja perheen pariin mutta edessähän sitä on varmasti, usein. Toivois vaan että kaikki läheiset tajuaa ettei mun halu lähtee ja päästä maailmalle johdu niistä, eikä vähättelis mun ikävää sillä että "ite halusit lähtee", koska ei se muuta miksikään sitä faktaa että mun läheiset on mulle hirmu tärkeitä ja tunteellinen ihminen ku oon niin tuun monet kerrat itkemään niitten perään, ihan varmasti. Mun mielestä yhtä suuri oikeus mulla on lähtä mutta myös "surra" sitä lähtemistä, koska ei tää helppoa ollu vaikka kuin oonki tätä oottanu ja suunnitellu jo vuosia.

Mutta, tähän hätään riittää henkeilyt. Eilen tosiaan lensin ensin Helsingistä Kööpenhaminaan ja Kööpenhaminasta sitten Bolognaan, joka on noin tunnin matkan päässä autolla. Eka lento lähti 6:45 aamulla ja Italiassa olin ennen 11 paikallista aikaa, eli Suomen aikaa kahdentoista maissa. Matka ei sinänsä ollu hirmu raskas, lennot oli lyhyitä ja vaihtoaikaa runsaasti mut herätys oli neljältä aamulla ja kahen tunnin yöunilla...
Bolognan lentokentällä mua oli vastassa perheen isä Francesco, siitäki olin ehtiny jo panikoida etukäteen et miten löydän sen ja tunnistan ynm. mutta ihan turhaan. Oottelin laukkuni hihnalta ja lähin kävelemään ulospäin niin siellähän se seisoskeli vastassa kädessä kyltti jossa luki mun nimi! Tuli mieleen sellanen elokuvakohtaus missä tyypit seisoo lentokentillä nimilaput käsissä. Anyways, esittäydyttiin, etsittiin mulle lähin vessa ja juotiin viel kahvit ennen lähtöä. Täällä suurin osa juo kahvinsa espressona, niinku ne sanoo "coffee shot" ja ah... Täällä on kunnon kahvia. Ihan siis oikeaa, kunnollista kahvia jota ei voi millään lailla verrata suomalaiseen suodatinkahviin. Pisteet siitä siis Italialle. No, Francescon kanssa sit ajettiin Bolognasta tänne Forlìin kotiin. Kävin suihkussa ja purin laukut melkein saman tien ja pian tuli myös äiti Lara kotiin lounaalle. Syötiin yhdessä ja sit ne lähti molemmat takas töihin joten sain hetken omaa aikaa olla vaan ja tutustua kämppään.

Lasten tapaaminen jännitti mua hulluna ja tosiaan Laran tullessa kotiin lasten kanssa huomasin et kyllä se niitäkin jännitti. Suomen tuliaisista oli innoissaan, toin lapsille pelin ja sit yhteiseksi salmiakkia (ihme kyllä kaikki tässä perheessä tykkäs siitä paitsi pikku-Anna!) fazerin suklaata ja ruisleipää sekä muumi-jääkaappimagneetin, mut alkuun hyvä et ne ees uskalsi kattoa mua. Loppuillasta ne kuitenki jo hyppi syliin ja huuteli mua nimellä. Lasten kanssa vaikeeta on se ettei oo yhteistä kieltä, ne ei ymmärrä englantia ja ite en ymmärrä italiaa. Ale yrittää hirveesti koko ajan opettaa mua, se saattaa hokea samaa lausetta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan et tajuisin enkä voi tehä muuta ku tuijottaa ihmeissään ja sönköttää että no capito! Mut ollaan keksitty jo hyvä leikki joka opettaa meitä molempia, se näyttää jotain tavaraa ja sanoo sen nimen italiaksi, mun pitää toistaa se ja sit perään sanon englanniksi ja sen pitää toistaa. Tässä parissa päivässä jo ne on alkanu, ainaki luulisin, tykkäämään musta ja tottumaan siihen et oon täällä. Ne hakee mua kädestä ja tulee syliin istumaan ja hyppii päälle. Ale varsinki on hirmu utelias musta, huomaan vähän väliä et se supisee Laran korvaan jotain ja kuuluu väliin "Mia" ja vilkuilee muhun päin, ja sit Lara kertoo mulle mitä se kysyy.

Eilinen päivä siis meni tässä tutustuessa ja totutellessa molemmin puolin. Vielä tää on kaikki tosi uutta ja sekä tää perhe että minä molemmat jännitetään vielä hirveesti ja hieman sellanen varautunu tunnelma. Mut pitkän päivän jälkeen nukahdin joskus kymmenen jälkeen jo ja nukuin kymmenen tuntia tosi sikeesti. Välillä heräilin yöllä koska täällä oli hirvee myrsky mut nukuin kyllä tosi hyvin ekan yön. Tänään aamulla ku heräsin niin Francesco oli töissä joten Laran ja lasten kanssa oltiin päivä keskenään. Mentiin aamupäivästä Laran ystäväperheen luo kylään, jossa on myös suomalainen Marita au pairina ja kuinka pieni maailma voi ollakaan, samasta kaupungista kotosin ku minä! Oli mahtavaa päästä puhumaan suomea vaikka täällä ei ookaan vielä ollu ku hetken aikaa, mut välillä on niin turhauttavaa ku ei ymmärrä edes murto-osaa mitä muut puhuu. Siellä oltiin siis käymässä jonki aikaa kunnes lapset hermostu niin että piti lähtee kotiin syömään. Myöhemmin iltapäivällä sen ystäväperheen isä Andrea ja Marita tuli hakemaan mua autolla, mentiin käymään keskustassa yhellä kuntosalilla kyseleen hintoja ja sitten käytiin vähän käveleen keskustaa ympäri ja kahvilla ja muutamassa pienessä liikkeessä. Yhen liikkeen ikkunasta bongasin Clipperin teetä ja oli pakko käydä ostaan, tulee heti hirmu innostunu olo ku näkee jotain tuttua! (Esim. näillä on täällä paljon Ikea-kamaa ja oon jo huomannu samanlaisen sohvatyynyn ku mulla, sekä vessan maton.) Iltapäivä meni sit siinä ja tulin seiskan maissa kotiin just sopivasti illalliselle. Syötiin piadinoja, joka on vähän niinku sellasta ohutta leipää mitä tällä Emilia-Romagnan alueella syödään. Ne paistettiin pannulla ja sit siihen laitetaan esim. kinkkua päälle. Meillä oli kinkkua sekä paistettuna että paistamattomana (mitä sanottas kai suomessa prosciutoks mutta täällä se mun mielestä on siis mitä tahansa kinkkua) ja sellasta jotain juustontapasta levitettä. Arvelin et se ois ollu niinku suomessa sulatejuustoa mut ei se oikeen maistunu samalta, sellasta ihan valkosta vähän möykkystä tavaraa. Tämän lisäksi oon tähän mennessä syöny pastaa tomaattikastikkeessa kaks kertaa enkä edes muista mitä eilen syötiin illalla.

Outoja asioita jotka vaatii totuttelua on itelle paljon, mutta tässä joitain ekoja mitä pistäny merkille:
1.) Kengät. Täällä ilmeisesti yleensä ihmiset pitää kenkiä sisällä, joko ihan  samoilla kengillä ollaan joilla ollaan ulkona tai sit erikseen on sisäkenkiä jotka vaihdetaan kotiin tullessa jalkaan. Myös lapset on sisällä monesti kengillä. Ite veän lähinnä villasukilla enkä ainakaan vielä oo saanu kuulla siitä!

2.) Vesi. Nää juo vettä pullosta, joko ihan normi vettä tai hiilihapollista. Ilmeisesti vesijohtovesikin on juotavaa mutta ei niin hyvää (?). Tänään lounaalla olin laittamassa lapsille hanasta vettä mutta Lara anto vesipullon käteen että siitä pitää laittaa. Is no good kuulemma.

3.) Aamupala!!! Tänään aamulla sain kyllä ehkä suurimman shokin tähän mennessä. Mikä aamupala? Siis ne söi keksiä. Pelkkää keksiä. Ite tottunu vetämään kunnon aamupalan; hedelmiä, jogurttia, leipää, kahvia, mehua... Mutta ei, pelkkää keksiä. Tähän en kyllä pysty joten viimeistään maanantaina alan kyllä ihan tekeen itelleni oikeeta aamupalaa.

Näin ekalla kerralla tuli näköjään kirjotettua ihan hirveesti, jatkossa varmaan vähemmän mut nyt tää tuntuu kaikki vielä niin paljolta ja uudelta että pakko kirjottaa ku en oo tänään ees ehtiny soittaa kellekään kotiin päin. Hyvin täällä kuitenki on lähteny sujumaan ja ootan et pääsen rauhassa tutkiin tätä kaupunkia, tänään jo tuolla keskustassa musta tuntu heti et kyllä tästä vielä oma tulee. Koti. Vaikka hirvee ilma olluki nii sekään ei haittaa. Ootan myös et pääsen viettään lasten kans aikaa keskenään.

Nyt voisin kyllä alkaa jo suunnittelemaan nukkumista, tuntuu niinku kello ois jo ihan hullun paljon vaikka se ei ookaan ku puol 11 täällä..

Buena notte!