2013/10/13

Making new friends and getting into wrong trains

Eilen olin jo ekalla reissulla! Kovin kauas ei tarvinnu näin alkuun lähtee, lähettiin aamulla Maritan kanssa Francescon kyydillä kohti Bolognaa. Francesco käy siellä töissä joten sinne pääsee kätevästi käymään useemminkin. Bologna on vajaan 400 000 asukkaan yliopistokaupunki jonka keskustaa hallitsee muun muassa monen monet kirkot sekä muut historialliset rakennukset ja katetut jalkakäytävät. Paljon ei ehditty ekan kerran aikana edes nähdä mutta mukavalta ja kauniilta kaupungilta vaikutti. Porukkaa oli hieman enemmän mitä täällä Forlìssa...

Lähdettiin aamulla kasin maissa ajelemaan ja ysin maissa sit oltiin perillä. Meidän ensimmäinen pysähdys ku lähdettiin vaeltaan kohti keskustaa oli kyllä vaan, karkkikauppa. Löydettiin pieni karkkikauppa jossa oli irtokarkkeja ja muutamia Suomestakin tuttuja lakukarkkeja! Oltiin vähän innoissaan niistä. Aamupäivä meni aika lailla yrittäessä hahmottaa hieman missä ollaan ja miten päin, turistikartta apuna. Päivällä meän seuraan liitty myös Benitta joka on au pairina Bolognan lähistöllä n. 20 minuutin junamatkan päässä. Meillä oli tosi mukava päivä, välillä nauratti ajatella miten stereotyyppinen näky me oltiin, kolme suomalaista blondia.

Ajatuksena oli alunperin tulla joskus iltapäivästä pois mutta niinhän se vaan päivä hurahti hirmu nopeeta, tuli käveltyä se kymmenisen tuntia ympäri kaupunkia ja loppuillasta se tuntu myös jaloissa. Käytiin välillä vähän syömässä jotain ja kahvilla mut suurin osa päivästä oltiin tosiaan jalkeilla. Nähtävyyksien katselun ja katujen ihailun lisäksi me käytiin myös vähän shoppailemassa, mutta en ostanu ees mitään turhaa koska löysin ainoastaan tennarit ja samalla heitin vanhat roskiin (niistä meinas tulla jo varpaat ulos). Mukaan tarttu myös parit postikortit muistoksi.

Kotiin lähteminen ei sujunukaan lopulta sit ihan niinku oli suunniteltu. Oltiin lähdössä Bolognasta puoli ysin junalla ja löydettiin hyvissä ajoin (kiitos ystävällisen poliisisedän) juna-asemalle. Benitta pääsi heti omaan junaansa. Maritan kanssa ostettiin liput ja setvittiin ittemme oikealle laiturille ja pian siihen jo ajeliki juna. No mehän noustiin siihen junaan ja sitten istuttiin ja odotettiin... Noin 20-30 minuuttia eikä juna liikkunu mihinkään. Tässä vaiheessa alko jonki verran jo ihmetyttään ja kysyttiin sitten parilta tytöltä vierestä et onko se oikee juna ja ne sano et on ja olivat kuulemma menossa samoille suunnille. Vihdoin tovin odottelun jälkeen me lähdettiin liikkeelle, mutta kuunnellessani sitä kuulutusta (jossa sanotaan paikat mis juna pysähtyy) tajuan ettei siinä ollu yhtäkään tutun kuulosta paikkaa ja pian selviääki meille sekä muutamalle muulle että ollaan kaikki väärässä junassa. Se lähti vastakkaiseen suuntaan mihin meidän olis pitäny mennä. Edelleenkään en tajua miten se ei ollu oikea juna koska oltiin valotaulun mukaan ihan oikeella raiteella, ei mahdu mun ymmärrykseen. Mutta anyways, siinä sitten jäätiin Maritan ja kolmen italialaisen tytön kanssa pois seuraavalla pysäkillä ja eiku takas Bolognaan. Yks niistä tytöistä oli myös Forlìsta ja huippumukava tyyppi jonka kans sitten selvittiin yhessä turvallisesti kotiin. Ilman Martinan apua oltais varmaan oltu viel aamullaki Bolognassa, tai jossain ihan muualla! Pitkä päivä oli mut lopulta olin sit 12 maissa taas kotona ja täällä oli ruoka oottamassa <3

Reissupäivän jälkeen otin kunnon pitkät yöunet, ekaa kertaa täällä nukuin oikeesti pitkään; johonki puol 11 asti mut teki kyllä hyvää tollasen päivän jälkeen. Tänään tuli sitten käytyä keskustassa pariki kertaa pyörähtään, aamupäivällä eka perheen kanssa ja sit kotiin lounaalle ja sit menin vielä Maritan ja sen perheen kanssa uudestaan. Täällä on nyt lokakuun ajan jotkut festit menossa, joka sunnuntai joku keskustan kaduista on täynnä erilaista myytävää kuten taidetta, käsitöitä ja syötävää ja lisäksi on esim. aktiviteetteja lapsille. Oli kiva päivä ja musta on niin ihanaa että täällä koko ajan tapahtuu jotain. Samaan aikaan oli lisäksi myös Saffin aukiolla jotain taidenäyttelyn tapasta (ilmeisesti joku taidefestivaali) taiteilijoineen, paljon hienoja maalauksia ja kiinnostavia ihmisiä. Tähän on aivan hyvä päättää tämä viikko ja huomenna alkaaki arki ihan kunnolla ku oon ekaa kertaa päivän lasten kanssa kolmistaan, jänskää!

Muutama kuva Bolognasta:




Yks monista musisoijista joihin törmättiin päivän aikana, tää jäbä jakso tunteja soitella nuita kattiloita, vaihteli vaan välissä paikkaa. Keräs rahaa oikeisiin rumpuihin ja hyvin se soitti raasu.


Bologna tuntu olevan hyvin suureksi osaksi tällänen kelta-oranssi-punanen katukuvaltaan.




Katutaidetta

Seuraavat pari on perjantailta Saffin aukiolta, pulujenruokintareissulta:

Anna ja Ale

San Mercurialen torni

Lopuksi vielä muutama kuva tältä päivältä:



Kastanjoiden paahtamista, mahtava tuoksu!






"Take me home with you I'll be your friend"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti