Ciao a tutti!

Elikkäs, tämän blogin aloitin nyt ihan vaan sitä  varten että mulla on joku paikka mihin saan itse purettua asioita ja myös jotta Suomeen jääneiden läheisten ois helpompi pysyä perillä mun elämästä täällä, kaikkea kun ei jaksa eikä yksinkertasesti ehdi jokaiselle erikseen kertomaan.

Niille jotka ei siis tiedä, tästä eteenpäin noin vuoden tuun viettämään pohjois Italiassa, kaupungissa nimeltä Forlì, tulin tänne au pairiksi Italialaiseen perheeseen. Tähän perheeseen kuuluu Lara ja Francesco eli äiti ja isä, sekä lapset Alessandro ja Anna. Perhe löys mut aupairworld -sivuston kautta, ne otti muhun yhteyttä noin kuukautta ennen ku tulin eli tää koko lähteminen oli aika extempore ja siksi tää onki tuntunu aika hullulta enkä ihan taida vielä käsittääkään että ihan oikeasti nyt oon täällä ja täällä todennäkösesti kuluu seuraava vuosi.

Perille saavuin siis eilen, olin pari päivää ennen Suomesta lähtöä Espoossa serkkujen luona ja kävin pitkästä aikaa Helsingissä, yritin ottaa vähän omaa aikaa ja miettiä tätä juttua rauhassa. Teki hyvää, ja se autto ettei tarvinnu suoraan lähtä Oulusta koska hyvästit oli aika rankkoja. Vielä tähän pariin päivään ei oo ehtiny mahtua järjetöntä ikävää kotiin ja kavereiden ja perheen pariin mutta edessähän sitä on varmasti, usein. Toivois vaan että kaikki läheiset tajuaa ettei mun halu lähtee ja päästä maailmalle johdu niistä, eikä vähättelis mun ikävää sillä että "ite halusit lähtee", koska ei se muuta miksikään sitä faktaa että mun läheiset on mulle hirmu tärkeitä ja tunteellinen ihminen ku oon niin tuun monet kerrat itkemään niitten perään, ihan varmasti. Mun mielestä yhtä suuri oikeus mulla on lähtä mutta myös "surra" sitä lähtemistä, koska ei tää helppoa ollu vaikka kuin oonki tätä oottanu ja suunnitellu jo vuosia.

Mutta, tähän hätään riittää henkeilyt. Eilen tosiaan lensin ensin Helsingistä Kööpenhaminaan ja Kööpenhaminasta sitten Bolognaan, joka on noin tunnin matkan päässä autolla. Eka lento lähti 6:45 aamulla ja Italiassa olin ennen 11 paikallista aikaa, eli Suomen aikaa kahdentoista maissa. Matka ei sinänsä ollu hirmu raskas, lennot oli lyhyitä ja vaihtoaikaa runsaasti mut herätys oli neljältä aamulla ja kahen tunnin yöunilla...
Bolognan lentokentällä mua oli vastassa perheen isä Francesco, siitäki olin ehtiny jo panikoida etukäteen et miten löydän sen ja tunnistan ynm. mutta ihan turhaan. Oottelin laukkuni hihnalta ja lähin kävelemään ulospäin niin siellähän se seisoskeli vastassa kädessä kyltti jossa luki mun nimi! Tuli mieleen sellanen elokuvakohtaus missä tyypit seisoo lentokentillä nimilaput käsissä. Anyways, esittäydyttiin, etsittiin mulle lähin vessa ja juotiin viel kahvit ennen lähtöä. Täällä suurin osa juo kahvinsa espressona, niinku ne sanoo "coffee shot" ja ah... Täällä on kunnon kahvia. Ihan siis oikeaa, kunnollista kahvia jota ei voi millään lailla verrata suomalaiseen suodatinkahviin. Pisteet siitä siis Italialle. No, Francescon kanssa sit ajettiin Bolognasta tänne Forlìin kotiin. Kävin suihkussa ja purin laukut melkein saman tien ja pian tuli myös äiti Lara kotiin lounaalle. Syötiin yhdessä ja sit ne lähti molemmat takas töihin joten sain hetken omaa aikaa olla vaan ja tutustua kämppään.

Lasten tapaaminen jännitti mua hulluna ja tosiaan Laran tullessa kotiin lasten kanssa huomasin et kyllä se niitäkin jännitti. Suomen tuliaisista oli innoissaan, toin lapsille pelin ja sit yhteiseksi salmiakkia (ihme kyllä kaikki tässä perheessä tykkäs siitä paitsi pikku-Anna!) fazerin suklaata ja ruisleipää sekä muumi-jääkaappimagneetin, mut alkuun hyvä et ne ees uskalsi kattoa mua. Loppuillasta ne kuitenki jo hyppi syliin ja huuteli mua nimellä. Lasten kanssa vaikeeta on se ettei oo yhteistä kieltä, ne ei ymmärrä englantia ja ite en ymmärrä italiaa. Ale yrittää hirveesti koko ajan opettaa mua, se saattaa hokea samaa lausetta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan et tajuisin enkä voi tehä muuta ku tuijottaa ihmeissään ja sönköttää että no capito! Mut ollaan keksitty jo hyvä leikki joka opettaa meitä molempia, se näyttää jotain tavaraa ja sanoo sen nimen italiaksi, mun pitää toistaa se ja sit perään sanon englanniksi ja sen pitää toistaa. Tässä parissa päivässä jo ne on alkanu, ainaki luulisin, tykkäämään musta ja tottumaan siihen et oon täällä. Ne hakee mua kädestä ja tulee syliin istumaan ja hyppii päälle. Ale varsinki on hirmu utelias musta, huomaan vähän väliä et se supisee Laran korvaan jotain ja kuuluu väliin "Mia" ja vilkuilee muhun päin, ja sit Lara kertoo mulle mitä se kysyy.

Eilinen päivä siis meni tässä tutustuessa ja totutellessa molemmin puolin. Vielä tää on kaikki tosi uutta ja sekä tää perhe että minä molemmat jännitetään vielä hirveesti ja hieman sellanen varautunu tunnelma. Mut pitkän päivän jälkeen nukahdin joskus kymmenen jälkeen jo ja nukuin kymmenen tuntia tosi sikeesti. Välillä heräilin yöllä koska täällä oli hirvee myrsky mut nukuin kyllä tosi hyvin ekan yön. Tänään aamulla ku heräsin niin Francesco oli töissä joten Laran ja lasten kanssa oltiin päivä keskenään. Mentiin aamupäivästä Laran ystäväperheen luo kylään, jossa on myös suomalainen Marita au pairina ja kuinka pieni maailma voi ollakaan, samasta kaupungista kotosin ku minä! Oli mahtavaa päästä puhumaan suomea vaikka täällä ei ookaan vielä ollu ku hetken aikaa, mut välillä on niin turhauttavaa ku ei ymmärrä edes murto-osaa mitä muut puhuu. Siellä oltiin siis käymässä jonki aikaa kunnes lapset hermostu niin että piti lähtee kotiin syömään. Myöhemmin iltapäivällä sen ystäväperheen isä Andrea ja Marita tuli hakemaan mua autolla, mentiin käymään keskustassa yhellä kuntosalilla kyseleen hintoja ja sitten käytiin vähän käveleen keskustaa ympäri ja kahvilla ja muutamassa pienessä liikkeessä. Yhen liikkeen ikkunasta bongasin Clipperin teetä ja oli pakko käydä ostaan, tulee heti hirmu innostunu olo ku näkee jotain tuttua! (Esim. näillä on täällä paljon Ikea-kamaa ja oon jo huomannu samanlaisen sohvatyynyn ku mulla, sekä vessan maton.) Iltapäivä meni sit siinä ja tulin seiskan maissa kotiin just sopivasti illalliselle. Syötiin piadinoja, joka on vähän niinku sellasta ohutta leipää mitä tällä Emilia-Romagnan alueella syödään. Ne paistettiin pannulla ja sit siihen laitetaan esim. kinkkua päälle. Meillä oli kinkkua sekä paistettuna että paistamattomana (mitä sanottas kai suomessa prosciutoks mutta täällä se mun mielestä on siis mitä tahansa kinkkua) ja sellasta jotain juustontapasta levitettä. Arvelin et se ois ollu niinku suomessa sulatejuustoa mut ei se oikeen maistunu samalta, sellasta ihan valkosta vähän möykkystä tavaraa. Tämän lisäksi oon tähän mennessä syöny pastaa tomaattikastikkeessa kaks kertaa enkä edes muista mitä eilen syötiin illalla.

Outoja asioita jotka vaatii totuttelua on itelle paljon, mutta tässä joitain ekoja mitä pistäny merkille:
1.) Kengät. Täällä ilmeisesti yleensä ihmiset pitää kenkiä sisällä, joko ihan  samoilla kengillä ollaan joilla ollaan ulkona tai sit erikseen on sisäkenkiä jotka vaihdetaan kotiin tullessa jalkaan. Myös lapset on sisällä monesti kengillä. Ite veän lähinnä villasukilla enkä ainakaan vielä oo saanu kuulla siitä!

2.) Vesi. Nää juo vettä pullosta, joko ihan normi vettä tai hiilihapollista. Ilmeisesti vesijohtovesikin on juotavaa mutta ei niin hyvää (?). Tänään lounaalla olin laittamassa lapsille hanasta vettä mutta Lara anto vesipullon käteen että siitä pitää laittaa. Is no good kuulemma.

3.) Aamupala!!! Tänään aamulla sain kyllä ehkä suurimman shokin tähän mennessä. Mikä aamupala? Siis ne söi keksiä. Pelkkää keksiä. Ite tottunu vetämään kunnon aamupalan; hedelmiä, jogurttia, leipää, kahvia, mehua... Mutta ei, pelkkää keksiä. Tähän en kyllä pysty joten viimeistään maanantaina alan kyllä ihan tekeen itelleni oikeeta aamupalaa.

Näin ekalla kerralla tuli näköjään kirjotettua ihan hirveesti, jatkossa varmaan vähemmän mut nyt tää tuntuu kaikki vielä niin paljolta ja uudelta että pakko kirjottaa ku en oo tänään ees ehtiny soittaa kellekään kotiin päin. Hyvin täällä kuitenki on lähteny sujumaan ja ootan et pääsen rauhassa tutkiin tätä kaupunkia, tänään jo tuolla keskustassa musta tuntu heti et kyllä tästä vielä oma tulee. Koti. Vaikka hirvee ilma olluki nii sekään ei haittaa. Ootan myös et pääsen viettään lasten kans aikaa keskenään.

Nyt voisin kyllä alkaa jo suunnittelemaan nukkumista, tuntuu niinku kello ois jo ihan hullun paljon vaikka se ei ookaan ku puol 11 täällä..

Buena notte!